Andorra - Suomi 79 - 115 (83093)Kauden ekassa pelissä Andorra roikkui pitkään Ranskan kannoilla, joten ennakoidusta tasoerosta huolimatta emme voineet lähteä millään tavoin puolivaloilla otteluun. Avainpelaajamme olivat onneksi ravistelleet alkukauden ruosteet jaloista ja pääsimme melko hyvillä pelikunnoilla liikkeelle.
Kuten olimme vähän aavistelleet, Andorra otti tupla-arvauksen, jonka onnistuneesti blokkasimme. Tästä huolimatta alku oli meiltä totaalinen floppi, ja pahimmillaan Andorra oli vielä kakkosjaksollakin kuuden pisteen johdossa. Ensimmäistä kertaa pääsimme johtoon vasta toisen jakson puolivälissä. Siinä vaiheessa alkoi kuitenkin Vesa-Heikki Hansson Show, mies veti parissa minuutissa 8 pinnaa ja käytännössä käänsi ottelun Suomelle. Toisella puoliskolla muutkin pääsivät mukaan sekä hyökkäyksessä että pakissa, eikä Andorra päässyt enää missään vaiheessa hätistelemään.
+++ Vesa-Heikki Hansson
Vasta toisen maaottelunsa pelannut VH nousi ratkaisijaksi. Lopulta 22 pistettä erinomaisella tarkkuudella.
++ Ola Vinterborg
Jälleen hyvä peli ja joukkueen paras +-, alkaa lunastaa odotuksia.
+ Atte Lapinkangas
Tällä kertaa isojen miesten osaston varmin, 13 levyä, 2 blokkia, +24.
- Henri Hakomäki
Henkalta odotetaan tällä kaudella paljon. Nyt vähän ohipeli, vain 12 pinnaa 4/11 heitoilla.
Ensi viikolla vastassa Malta, sen jälkeen tulevat alkusarjan tiukat ottelut joten pelikuntojen kanssa on syytä olla tarkkana!
—
Chill Simmons:
(https://ibb.co/2mChdvR)Last edited by Cartesius at 2/19/2026 2:49:54 PM