Ihan suht mielenkiintoinen vääntö kyllä luvassa tänään, tässä on aineksia lähes kolikonheittomaiseen odotusarvoon... Olkoonkin, että Siima Basket on onnistunut kairaamaan voitot neljästä viimeisimmästä kohtaamisesta. Joten laitetaan nyt hiuksenhienot ennakkosuosikin paineet egsin suuntaan kotiedun myötä! Nyt tietenkin käy klassiset, ja ennustuksen myötä otetaan 25 pisteen selkäsauna tänään.. :D
Näennäisesti tasaisen ottelun ennakkoasetelmista tekee ainakin itselleni kiinnostavamman (ja lopputuloksesta hieman vaikeamman arvioida) se seikka, että joukkueiden vahvuudet ovat aikalailla jakautuneet eri osa-alueille ja paikka paikoin erot ovat monissa tilastokategorioissa aika suuriakin (etenkin suhteessa vastustajien tilastoihin, joka mielestäni kertoo huomattavasti totuudenmukaisemman kuvan joukkueen kyvyistä/suoritustasosta, kun pelkkä joukkueen oman tilastosarakkeen tarkastelu).
Mutta kävi pelissä miten kävi, niin loppukauden osaltahan tilanne on kuitenkin se, ettei kärki taida olla kiinni otettavissa, ellei sieltä sitten tule "apuja" tappioiden muodossa (Siiman ja Rankaisijoiden keskinäisen ottelun lisäksi), sillä koriero suosii lohkon top2-joukkueita tällä hetkellä.