Mahti Kasi
1. Hupipalloilijat 7-0
Huparit on ollut ihan niin vahva kun odotettinkin. 7 voittoa, korisuhde +477 ja tiukin voitto 14 pisteellä. Toki Huparit on saanut myös Cup-otteluiden ansioista muutaman luovutusvoiton, eli ylivoima ei ehkä ole ihan niin älytön kun tältä näyttää. Mielenkiintosita nähdä tekeekö Huparit hankintoja BBB otteluita varten, SM-Korista varten ei liene tarvetta.
2. Rantarosvot 5-2
Rantarosvot on pelannut erinomaisen kauden ja on vakiinnuttamassa paikkaansa pudotuspelijoukkueena. Runko ei toki pärjää vielä mestaruustaistoon, mutta pudotuspeleihin oikein mallikas ryhmä. Kauden ainoat tappiot RakBalle ja Vesalalle, joten yhtään täyttä epäonnistumista ei ole vielä tullut. Tästä on siis hyvä lähteä varmistamaan pudotuspelipaikkaa hyvissä ajoin.
3. Vesala Basket 5-2
Vesala oli viime kaudella Hupareiden kovin haastaja, mutta tämän kauden siirrot ovat hieman laskeneet joukkueen osakkeita. Laatuahan Vesalalta edelleen löytyy Wibergin ja Arrechean johdolla, mutta syvyys ei ihan riitä Hupareita vastaan. Tosin yksi hankinta voi taas muuttaa tilannetta. Muuten kausi on mennyt oikein mallikkaasti ja 5-2 voittosuhteella joukkue lähtee taistelemaan kotiedusta pudotuspeleihin. Pidän Vesalaa edelleen sarjan 2.parhaana joukkueena, joten mielenkiintoista nähdä miten ottelut Iso Kasin kovimpia joukkueita vastaan päättyvät.
4. Petokissat 3-4
Petokissat ei ole muuten väläytellyt, mutta se on pystynyt voittamaan lähes kaikki päävastustajansa (LINKO, Rakuunat ja Tuusula), joiden avulla joukkue pitää pudotuspelipaikkaa. Joukkueella on oikein laadukas runko keskikastin taisteluun, joten mielenkiintoista nähdä pystyykö Petokissat jopa pitämään pudotuspelipaikastaan kiinni ihan loppuun asti. Ainakin joukkueen managerin taktinen osaaminen on ollut tällä kaudella priimaa, mikä lupaa oikein hyvää.
5. mustekalat 3-4
Mustakalojen ikärakenne oli alkukaudesta pieni kysymysmerkki, mutta ihan vielä se ei ole näkynyt. Mustekalat on ottanut myöskin kolme tärkeää voittoa keskikastin joukkueista (Petokissat, Rakuunat, Tuusula) ja on toistaiseksi pudotuspeleistä ulkona koriedun turvin. Mustekalojen etuna on kokemus ja rutiini, jotka todennäköisesti pitkässä sarjassa kääntävät voitot joukkueen eduksi, mutta pari ikävää taitopudotusta voi hankaloittaa loppukautta.
6. teamLINKO 3-4
teamLINKO on ollut ehkä hankalin joukkue arvioida, koska joukkueessa on tähtipelaajia vaikka muille jakaa, mutta pelikunnot ja epätasaisuus ovat vaivanneet alkukautta pahasti. Pidän LINKOa edelleen mustana hevosena, joka voi olla loppukaudesta yllättävän vaarallinen jos saa vaan pelikunnot jiiriin ajoissa. Kiiretähän alkaa jo pitää, sillä tuloksia pitäisi pystyä saamaan ensiviikonlopusta alkaen.
Rakuunat 2-5
Heikko takakenttä oli Rakuunoiden murheenkryyni ennen kauden alkua ja sitä se on ollutkin. Pari tärkeää voittoa Tuusulasta ja LINKOsta, mutta muuten joukkueen esitykset ovat olleet varsinkin hyökkäyksen osalta vajaita SM-tasolle. Yksi avainpelaaja takakentälle voisi olla käänteen tekevä hankinta, mutta muuten odotettavissa on pitkä loppukausi putoamiskarsinta-asetelmien parissa.
Tuusulan Taika 0-7
Tuusulan alkukausi on ollut murheellinen, vaikka joukkue onkin pystynyt laittamaan kampoihin useassa ottelussa. Voittosaldo avaamatta ja tällä hetkellä tie näyttää käyvän kohti suoraa putoamista. Tuusula toki teki yhden hankinnan laiturin paikalle, mutta kyseessä ei ehkä ollut kuitenkaan sarjan kärkipelaaja vaan enemmänkin panostus tulevaisuuteen. Toivon mukaan Tuusula saa kuitenkin voittotilin pian avattua, jotta jännitys pudotustaistelussa pysyy loppuun asti.